Toiminta

Nuorisotalon sulkemisesta huolimatta pyrimme jatkamaan toimintaamme samassa hengessä kuin aikaisemminkin.

Apollon yhteiskoulun nutavälkät ke & to 10:15-10:45 keskittyvät nuorten kohtaamiseen, toiminnan markkinointiin ja kisoihin & pelaamiseen.

”Nupollo”-nimellä kulkeva nuorisotalotoiminta Apollossa koulun jälkeen ke & to klo 16-18 luo auditorion aulaan nutamaisen tunnelman: musiikkia, pingisturnauksia, pöytäfutista, lauta- ja korttipelejä, koripalloa salissa ja ihan vaan hengailua ohjaajien ja nuorten kesken. Auditoriossa pelataan keskiviikkoisin Playstationilla Fifa18-liigaa, torstaisin on mahdollisuus vapaamuotoisempaan pelaamisen tai vaikka leffojen katseluun Netflixin kautta.

Kirjastossa nuoriso-ohjaajat ovat paikalla ke & to 13:30-15:30 järjestämässä pienimuotoista toimintaa 9-12-vuotiaille. Perjantaisin kirjaston sulkeuduttua klo 16 muuttuu tila nuorisotaloksi: musiikki, leffat, pingis, lautapelit ja pleikkari ovat tällä hetkellä suosituimpia toimintoja. Pienten ajalla, klo 17 asti toiminta on ”pienille” eli 9-12-vuotialle, klo 18-22 ”isoille”, 13-18-vuotiaille.

Torstaisin klo 16-19 järjestämme Apollon yhteiskoulun salissa avointa FunAction-pelailua yhteistyössä Liikuntaviraston kanssa. Koripallo, futsal ja klassinen kaikki palaa-kaikki polttaa ovat tämän hetken suosikkeja.

Ohjaajat mielellään neuvovat nuoria ihan missä tahansa elämään liittyvissä asioissa. Toteutamme alueella myös Ruutia, joka on Helsingin nuorten palveluiden organisoima nuorten vaikuttamisjärjestlmä. Työskentelmme välillä myös Kannelmäen nuorisotalolla, jossa on järjestetään paljon erilaista toimintaa 9-18-vuotiaille. Lisätietoa koko nuorten toimialan tarjoamista palveluista löytyy nettisivuilta https://www.hel.fi/nuoret/fi.

 

Vielä nuorisotaloa monipuolisempaa harrastustoimintaa tarjoaa alueella toimiva Operaatio Pulssi. Pulssi järjestää ilmaisia kursseja 12-18-vuotiaille lähes aiheesta kuin aiheesta, nuorten toivomusten mukaan. Tämän hetken tarjontaan kuuluu mm. kokkausta, liikuntaa, leffakerhoa, improteatteria, pelailua ja kuvataiteita. Lisätietoja löydät nettisivuilta tai Pulssin esitteestä, joita on saatavilla nuorisotaloilla, kirjastoissa ja kouluissa.

Kaikkien kurssien toimintaan tarvitaan voimassa oleva jäsenkortti. Kortti on ilmainen, ja saat sen miltä tahansa nuorisotalolta täytettyä jäsenkorttihakemusta vastaan. Voit myös pyytää korttia ohjaajalta kurssin alussa.

Koko kaupungin kattavat harrastusmahdollisuudet löydät Helsingin nuorisopalveluiden pyörittämästä Harrastushaku-sivustosta. Klikkaa yllä olevaa logoa, ja tutustu tarjontaan.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *